perjantai 11. tammikuuta 2013

Roti reissaa

Tällä kertaa täällä raportoi Rotin sihteeri ja oman ihminen. Roti lähti perjantaina aamulla 11.1. kohti Vironmaata ja Tarttoa, ja arvatakin jo saattaa, että poika menee näyttelyyn esiintymään. Päivitetään tähän kuitenkin Helsingin näyttelyt tulokset joulukuulta, eli

Helsinki Winner & Voittaja 2012

Roti nappasi lauanina H:n ja sunnuntaina ERIn. Sunnuntaina Roti pääsi siis myös kasvattajaryhmään, ja ryhmä olikin rotunsa paras (ja ikävä kyllä ainoa, kun toinen ilmoitettu kasvattajaryhmä ei esiintynyt). Vaikka emme jääneet loppukilpailuihin asti, päivä venyi kuitenkin pitkäksi, kotosalla oltiin kuuden aikoihin. Kuvia näyttelystä nähtävilä TÄÄLLÄ.

Huono kuvakulma kasvattajaryhmästä, Rotia yritetään saada pysymään paikoillaan ;)

/sihteeri

tiistai 1. tammikuuta 2013

tiistai 27. marraskuuta 2012

Jyväskylän näyttelyssä

Vihdoinkin mä hetkeksi ehdin hengähtää ja kertoa kaikille, että mä sain sen sertin sieltä Jyväskylästäkin. Mutta en saanu sitäkään ruusuketta syödä! Mihin noi ihmiset niitä oikein keräilee? Mutta onneksi mulle sentään ostettiin monta pussia kanafileitä.
Kävi mulle siellä nolokin juttu, tuli pissat sisälle. Muttakun kaikki oli niin jänää, ja muutkin siellä oli pissailleet, niin sitten minäkin. Ihmistä nolotti, ja niin kyllä muakin sitten, se oli aika etikettivirhe. Oltiin kyllä just menossa sinne ulos pissakävelylle, kun tämä tapahtui. Mutta ei se mitään, siellä oli hyvin järjestetty, ja paikalle porhalsi heti siivousihminen ja vahinkoni siivottiin.
Toinen kommellus vielä, mun tuliterä näyttelyhihna katkesi kun palattiin ulkoa sisälle. Piti sitten hankkia uusi paikanpäältä, ja ihminen laittoi sen hajonneen palautuksena menemään sinne kauppaan, mistä se ostettiin.
Parin viikon päästä sitten messarissa mun uusi näyttelyhihna pääsee käyttöön!
Ja ihminen saa kyllä luvan hankkia mulle sieltä lisää niitä kanafileitä. Ne on hyviä, kannattaa kokeilla!

Tänään multa leikattiin kynnet. Se ei ollut niin pelottavaa kun muistin, mä istuin melkein kokoajan nätisti ja sain kanaa. Sitten niitä kynsiä vielä hiottiin, se nyt oli ainakin ihan hassua. Mutta siitäkin sai kanaa, joten hyvä juttu!

Mutta nyt pitää lähtee käyttään tuo ihminen ulkona metsässä, se menee illaksi töihin ja kaikkihan sen tietää ettei semmoisesta sisällä istumisesta tule mitään jos ei ensin saa vähän  nuuhkia metsän tuoksuja.

R

maanantai 5. marraskuuta 2012

Maailmanmatkailua



3.-4.11.2012 Tartto, Viro/Estonia

Erkkertin Blue Firecracker Exl 1, Ee Jun CAC, best male 2, BOS JUNIOR





Heissn vaan ja kuvassa näette palkintosaaliini Vironmaalta! Mä kovasti pussasin tuomaria ja näytin kaikki rakastettavat puoleni, että saan oikein kivat ruusukkeet! Harmi vaan, että tällä kertaa mä en saanu niitä riepotella. Elättelen toiveita, että ne joskus vielä lentää mun suuhun tuolta kaapista! Kyllä mä yritin napata ne, mutta ihmiset oli nopeampia.
Mulla oli tosi kiva reissu muutenkin, sain leikkiä mun siskon Hetan kanssa, ja me yövyttiin hotellissa! Kyllä mä muutaman kerran haukahdinkin, mutta olin aika kiltisti. Mä siis reissasin ilman mun omaa ihmistä, mutta Hetan ihmiset oli mukana ja piti minustakin hyvää huolta.

Ens viikonloppuna mä reissaan sitten Jyväskylään, taas sieltä haetaan ruusukkeita (saankohan mä niitä sitten riepotella?). Sinne tulee myös mun veli Sulo, ja tietysti siskoista Heta. Me edustetaan oikein hienosti yhdessä! 
Tulkaa moikkaamaan, mä saatan antaa pusuja. Sitten näätte!

/Roti

maanantai 29. lokakuuta 2012

Treenailua

Höpö höö! Niin toi ihminen aina mulle sanoo, kun alan innostua sen mielestä liikaa. Tänään mä taas etsin herkku-ihmisiä raunioilla, mä olen aika hyvä! Ehdin jopa leikkiä siinä ihmisten välissä, vaikka kuulema ei ole tarkoitus tehdä niin.
Mutta kun ne ihanat styroksinpalat kutsuu mua niin kovin!
Mun näyttelytkin lähestyy, mulle hankittiin näyttelyhihna! Se on tietysti punainen, punainen sopii hyvin mun turkkiin. Mulla on muuten punainen hälytysvalokin pannassa, olenkos kertonut siitä jo? Se loistaa pimeässä ja kaikki voi ihailla mua. Tai ainakin sitä valoa. Mä olen kovasti komentanut ihmisiä kiinnittämään huomiota muhun, mutta paremmin näyttää tehoavan toi hiljaa oleminen. Olisitte nähneet mitä ihanuuksia mä sain, kun odotin nätisti ja en haukkunut yhtään!
No mä kerron, mä sain kuivattua kanafilettä. NAM! Ihan mielettömän hyvää, alkaa melkein kuola valua tässä jo ajatellessakin sitä.
Oliskohan mulle tuolla kanaa...
/Roti

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kommelluksia ja keppileikkejä

Tänään mä kävin metsälenkillä oikeen vauhdikkaasti. Tai siis me mentiin semmoista hiekkatietä metsän läpi, ei me varsinaisesti menty metsään. Mutta sillä lenkillä mua tuli toinen koira vastaan, ja mä ohitin se hienosti! En alkanu yhtään haukkumaan ja rälläämään, vaan hillitsin itseni ja heilutin häntää. Sain kuulkaa paljon herkkuja palkaksi! Näköjään välillä kannattaa ottaa ihan rauhallisesti.
Mutta sitten mä erehdyin maistelemaan vähän muovikelmua, siitä en saanu palkkaa. Niin ja löysin mä myös kahvimukin ja nenäliinan.

Kun me tultiin kotiinpäin, mä retuutin mun lempikeppiä tossa lähimettässä. Kiskoin sitä maasta niin, että rutina kävi! Se on siis maassa kiinni, semmonen pystyynkuollut varvunjämä. Kyllä mä sen vielä irti saan! Yritin mä vähän muitakin oksia katkoa, mutta ihminen ei anna. Kuivia keppejä vaan, se sanoo.

Semmoisenkin jutun mä kuulin, että ens kesänä me mennään karjisleirille! Ihan mahtavaa. Siellä on sitten paljon karjiksia! Ehkä mä saan vähän leikkiäkin niiden kanssa?
Karjiksissta puheenollen, mun näyttely lähestyy. Ei mua vielä jännitä! Ihminen toivoo, että pääsisin palkinnoille, mä vaan toivon sitä ruusuketta ripotettavaksi. Ja jos sais vähän rapsutuksia...

/Roti

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Leikkikuvia!

Kivaa meillä oli, kun riehuttiin korapuistossa mun veljen Sulon ja Sulon koiraserkun Onni-labbiksen kanssa!  Onnilla on ikää 8kk ja me ollaan Sulon kanssa nyt 10kk.

Sulo




Minä ja Onni loiskittiin!


Sulo ei halunnut kastua
/Roti