keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Merkille menoa ja pientä jälkeä

Heti aamusta kurvasimme Koiramäkeen tänä aurinkoisena keskiviikona. Pari päivää sadetta pidentiin sisätiloissa, joten kyllä olikin jo aika päästä hurjien tosissaan reenaamaan kentälle ja nuuhkimaan jälkeä metsään. Olin niin innoissani, että otin heti alkuun kunnon äänenavaukset. Assistentti ei arvostanut... Pipanakin taisi korviaan luimistella. No mitäs tuosta, ääni avattu!

Olisin ollut menossa suoraa sinne jäljelle, mutta maltoin sitten mieleni kun hihnassa roikkui tuo ihminen, joka oli kokoajan menossa ihan väärään suuntaan. Mutisi itsekseen, että tuli tehtyä jälki huonoon paikkaan, kun tuuli puhalsi sen tuoksut suoraa kentälle minua luokseen kutsuen. 

Seuraamista, vähän rallytokoa, vähän kettistelineitä ja lisää seuraamista. Ja sitten se merkki! Olin ihan unohtanut melkein jo koko merkille menon, kun ei olla ainakaan kolmeen vuoteen sitä treenattu. Vähän sama juttu niiden pöytien kanssa, vaikka ne muistin heti, kun pöydälle hyppääminen nyt vaan on niin kivaa.
Aloitettiin ihan lähietäisyydeltä se merkille meno, ja herkkuja siihen juurelle noin alkuun. Matkaa sitten pidennettiin, ja herkkuja aseteltiin. Menin juoksujalkaa paikalle melkein joka kerta, etteivät vaan mitkään ötökät ehtineet minun herkkuihini iskeä.
Ja eivät ehtineet, ei. Kyllä karjiskundi osaa nämä hommat.

 Rotimies tutkii merkillä, olisikos siellä jotain purtavaa? 
Ettei sinne vaan jäänyt mitään...

Välillä oli pirpaiitapirpanan vuoro. Kerroin kyllä mielipiteeni siitä, miltä tuntuu kesken kivojen treenien joutua autoon odottamaan. Olin melkein varma, että ajavat sen minun jäljenkin, jos en ole sitä vahtimassa... No eivät ajaneet, sentään. Samalla lailla ne tuoksut ottivat kuulema ipanankin nenään. Likka pääsi kokeilemaan kettistelineitä, uskotteko että se tipahti tynnyripuomiltakin kahdesti? Assari ihmettelee, eikö sillä ole tasapainoa laisinkaan! Ei tarvinnut muita telineitä sitten edes kokeilla. Mitään ei onneksi käynyt sen pahemmin. Harjoituksen puutetta, sanon minä. Ottivat sitten merkkiin tutustumista, seuraamista (joka meni sekin vähän niin ja näin) ja vielä rally-tokon spiraaleja kahteen eri suuntaan. Kyllä se siitä loppua kohti sujui, kuulema...
Pipana kyseli minulta jälkikäteen, että miksei saanut nakkipalkkaa? Oli vain jotain kuivahtaneita mitälie papanoita ja nappuloita. Paremmin olisi jaksanut tsempata, jos nakkipalkkaa olisi ollut tiedossa. Tähän mielipiteeseen minäkin yhdyn, nakkipalkka olisi parempi juttu. Kyllä hurjat tekisi tuplaten töitä, jos nakkipalkkaa saisi.

Pirtaiitapipana, meidän pikku ipana. 

No, tulihan se lopulta sen jäljenkin vuoro! Ipana autoon ja karjiskundi jäljelle. Superkirsuni imaisi hajut nenään ja suuntasin vauhdilla metsään kentän laidalta. Meinasin ensin lähteä ipanan jäljelle, mutta minut sitten ohjattiin sille omalleni. Hyvin meni, ei meinannut assistentti pysyä perässä. Lyhyt, mutta hyvän loppupalkan omaava jälki. Jonkin sortin liha-kala sörsseliä löytyi purkista.

Vielä kerran jouduin autoon odottamana vuoroani, sillä ipanalle oli se jälki vielä siellä metsässä. Vauhdilla sekin lähti, pois alta oksat ja männynkävyt! Tämäkin meni erinomaisesti, ja ennenkuin assari ehti palkkapurkkia avata, oli ipana litsislätsis ojassa itseään palkkaamassa. 
Ei se mitään, kesä kuivaa sen minkä se kastelee!
Vaikka hurjat vähän protestoivatkin, jos ei kahteen tai kolmeen päivään ole sellaista hetkeä, ettei sataisi. 
<3 Roti
Ahkerat treenaajat


lauantai 10. kesäkuuta 2017

Koiramäessä treenailemassa 9.6.

 Sateenkaari oli vastassa, kun kotiuduttiin illalla kymmenen jälkeen.

Kyllä on hurjismies nyt väsynyt ja aikoo tämän lauantain käyttää ihan vaan rentoutumiseen. Ja illalla tietenkin ulkoiluun, kunhan aurinko ei enää porota täydeltä taivaalta. Mutta tämän päivän säästä tämä riittänee, kerronpas meidän eilisistä reeneistä.

Mentiin ihan uuteen paikkaan, aivan mahtava kenttä, paikan nimenä Koiramäki. Miten osuvaa! 
Oikein innostuin, kun kentällä oli kettistelineet, ja pääsin pitkästä aikaa niitä suorittamaan. Kyllä tuli selkärangasta tikkaat ja hypyt! Erityinen suosikkini on edelleen putki, mutta tällä kertaa se jäi välistä. Sensijaan pääsin tekemään hyppyä, mutta en ihan metrisenä, sellaisena puolimetrisenä. Tosin siinä vaiheessa kun assistentti meni sitä estettä madaltamaan, minä näytin taitoni ja hyppäsin sen yli ihan oma-aloitteisesti. Otin kyllä esteen päältä tassuilla vauhtia. Kuulema ei kylmiltään sellaisia loikkia saisi tehdä, mutta minulla oli niin paljon intoa...
Ja voi että! Kun nämä telineet oli muutamaan otteeseen suoritettu, tein vähän seuraamista kävellen ja juosten, ja käännöksien kanssa. Sitten tulikin sellainen haaste siinä, näin edessämme pöydän, ja minähän tiedän mitä silloin tehdään! Keskittyminen herpaantui ja olin jo menossa pöydälle, kunnes jokin ääni karjaisi takaani "sivu!". Vähän nolotti siinä, kun oikeastaan olisi pitänyt odottaa sitä käskyä mennä sinne pöydälle. Olin vain niin innoissani... Ja pääsin kuin pääsinkin pöytälähetyksiä suorittamaan. Muutaman pöydän jälkeen jouduin takaisin autoon, ja protestoin sitä kyllä kovaan ääneen. Assistentti otti pikkupipanan sinne kentälle katsomaan niitä telineitä.
Se ei kuulema mennyt hyvin, oli liikaa vauhtia. Saivat ne sentään jotain onnistumaan, ja pipana pääsi myös kokeilemaan hyppyestettä. Ja oli kuulema putkenkin juossut. 

Muiden saavuttua oli aika aloittaa illan päänumero, eli haku. Pipana pääsi tallaamaan aluetta. Minä protestoin autossa...
Mutta pääsinkin jo toisena radalle! Mentiin alue partiointina, ja muutaman haahuilun jälkeen ukko löytyikin piilostaan ihan alueen takalaidasta. Juhlin löytöä palkkapalloni kanssa, ai että, siinä on kyllä hyvä vinku ja mukava koostumus, kun sitä suussa muljaa. Kohtuullisen tyytyväisenä suostuin jäämään autoon.
Pipana pääsi viimeisenä tekemään ilmaisutreenin, opettavat haukkumaan. Kyllä sieltä haukkua sitten kuului, ihan vähän, mutta kuului kuitenkin. Hyvin olen opettanut opetuslapseni, heh heh.

Vielä siitä perjantain säästä sen verran, että piti sataa, mutta ei onneksi satanut! Ilma oli kuumannihkeä ja kyllä siellä lämmöt nousi niin ihmisillä kuin koirilla. Mutta oli kivaa! Toivottavasti päästään pian uudelleen.

- Roti

Ahkerat treenaajat