Opiskeluja Lempäälässä

Mä olin taas kaksi päivää koulussa siellä Lempäälässä, siellä minne meiltä ajetaan kaksi tuntia autolla. Ihminen ajaa ja mä kommentoin matkaa aina välillä jos jaksan, yleensä silloin kun se nostaa jalan kaasulta ja hiljentää vauhtia. Ei ole semmoinen suotavaa, nääs on niin paljon nähtävää maailmassa että ei sitä auton perästä koeta.
Mä sain taas mun oman kopin mukaan ja nuokuin siellä, välillä kuuntelin luentoja ja ruokatunnilla kuuluvasti tiedustelin, että missä mun ruoka on?! Kyllä ei tämmöinen peli ole mistään kotoisin, että ihmiset syö ja minä kökötän kopissa.. Onneksi sain sitten ulkoilun jälkeen edes kanaa, että ei mua ihan unohdettu.
Ensimmäisenä päivänä iltapäivällä sinne tuli koiria asiakkaiksi, ja ihan siihen mun kopin viereen! Ihminen pisti luukun kinni, mutta mä kyllä haistoin ne, kaksi hemaisevaa tollerityttöä. Kommentoin asiaa kuuluvasti, mutta mut hiljennettiin. Jurputin siinä sitten aikani, mutta kun en muuta voinut, otin torkut. Ihan epäreilua tuommoinen, ettei meikäläistä päästetty tyttöjen kanssa leikkimään.
Kyllä mäkin sain sitten osani huomiosta kun asiakaskoirat oli lähteneet, mä pääsin pissalle ja jaoin siinä ohimennen pusuja ja pomppuja kaikille halukkaille. Ihminen ei oikein tykännyt siitäkään, ihme ilonpilaaja. Mutta kun heitin ulkona parit kuperkeikat, se leppyi, ja mä sain rapsutuksia.
Illalla sitten mä sain sitä ruokaa, mutta mun raejuustot oli siitä unohtuneet. Laiska toi ihminen, ei jaksa sinne koululle ottaa raejuustopurkkia mukaan. Onneksi ne nappulat maistui kyllä muutenkin, ja iltakävelyn jälkeen mua odottikin sitten kanafileepussi siinä pöydän kulmalla, mä melkeen nappasin sen... ihminen oli nopeempi ja säännösteli mun annosta taas kerran, vaikka kyllä mä olisin osannut itsekin ottaa.

Mä olen yrittänyt ottaa nyt kaiken irti tosta lumesta kun sitä vihdoinkin on, mutta nyt se on jo alkanut huveta. Olen alkanut ulkoiluttaa mun ihmistä flexillä, niin saan itse enemmän puuhaamistilaa ja pääsen tienpientareelta vähän kauemmas hankeen, se ei ole ihan niin likaista kun siinä tien vierellä
Uudet valjaatkin mä sain, niissä on heijastimet ja kaikki! Pantavalokin niihin laitettiin näkyvyyttä lisäämään.
Treenejä varten sain myös valopannan, mutta sitä ei olla vielä ehditty kokeilla, kun ei ole treeneissäkään oltu. Niin ja hitsiläinen, mullahan on kaksi ihan uutta vesileluakin, eli täytyykin laittaa toi ihminen varaamaan mulle uimalaan aika! Pitäähän ne lelut nyt testaamaan päästä. Se vanha uimalelu räjähti meidän eteiseen, en mä vaan tiedä kuinka siinä niin kävi vaikka muahan siitäkin syytettiin.
Mutta oli sillä vanhalla lelulla hyvä leikkiä ja komeasti se kellui.

/Roti

Keppimies

Jalkapuoli muskelipoika ja tosirampa ihminen

Hei vaan kaikille ja hyvää alkanutta vuotta! Ehdittiinkin jo helmikuun puolelle ennen kun ehdin teille kuulumisiani päivittää.

Meillä on vuosi alkanut vähän huonosti- mun ihminen on ollut tosi, tosi kipeänä muutaman viikon ja ennen sitäkin se oli jo aika kipee. Sillä on kuulema lannerangassa solmu, joka on liian kireellä. Se ähisee ja puhisee eikä saa sukkia itse jalkaan. Aina kun se kumartuu, narut kiristää sitä solmua lisää ja sitten se välillä kiroilee ja kulkee kumarassa, kun ei enää pääse suoraksi.
Mun innokkaat yritykset auttaa solmun avaamisessa eivät kuulema ole tervetulleita- mä oon kauheasti yrittänyt kyllä antaa pusuja hyvitykseksi ja keksiä kaikenlaisia kivoja temppuja sen paranemista edistämään. Kyllähän tää nyt alkaa munkin hermoille käydä kun se on jo puoli vuotta sairastanut, ja nyt me ei enää edes voida autoilla kun ei sen vasen jalka toimi kunnolla.

Nooh, on mulla vähän omakin kuono tylsissä hajuissa, sillä mäkin loukkasin itseni perjantaina. Otin yhteen semmosen metallikaiteen kanssa ja mun oikeassa takajalassa on nyt ruhjevamma. Pitää ottaa ihan rauhallisesti vajaa viikko, ja sitten viikon verran hiljalleen palataan normaalimenoon. Hirveän väärin! Tuolla on niin paljon haisteltavaa ja maisteltavaa ulkona, ja mä joudun kävelemään jotain tylsää korttelirallia nyt monta päivää. Mielestäni olen jo melkein kunnossa!
Kaikki nivelet ja luut on ehjiä, mutta lihaksia turvottaa ja turkkini alla mustelma on varmaan aika iso.

Mun ihana eläinläkäri antoi mulle kipulääkettä evääksi ja mä annoin sille naamapesun. Ja kuten olen kaikille aina kertonut eläinlääkäri = nameja! Tällä kertaa mulla oli semmoisia pieniä luunmuotoisia riistanmakuisia herkkunameja mukana.
Mä sain myös kehuja, mulla on kuulema tosi isot ja vahvat lihakset takapäässä! Kyllä oon melkoinen muskelikoira.

Meiltä jää nyt sitten Jyväskylän näyttely väliin, kun mä en saa osallistua lääkekarenssin takia. Vähän kyllä harmittaa! Mulla on siellä Jyväskylässä ollut aina niin hauskaa. Onneksi pääsemme sinne tulevaisuudessa uudestaan, ainakin ens kesänä, jos on taas ne mainiot karjiskinkerit!

Tässä vielä mun ulkoiluvarustuksesta kuva. Ja mun ihmisen käsikin on kuvassa.

Roti