Olin eilen erkkarissa Orimattilassa. Oon jo iso poika, ja lähdin reissuun ilman mun omaa ihmistä! Se jäi kotiin sen räkätaudin takia. Mutta mä pääsin veljeni Sulon ihmisten kyydillä.
Mä annoin tuomarille taas naamapesun! Ja sen vastineeksi sinisen ruusukkeen ja 2. sijan. Oon mä hieno! Sulo pääsi 1. sijalle, onnea Sulolle!
Jotain keksejäkin mä sain pussillisen palkinnoksi, ja karjiskortteja. Täytyy varmaan maistaa niitä keksejä kohta! Vielä en ole ehtinyt, oon nakerrellut puruluita. Ensimmäinen kortti kirjoitettiin jo.
Kuvia näyttelystä ei tullut, mutta niitä kai tulee karjisyhdistyksen sivuille katsottavaksi jossain vaiheessa jonkun ottamana.
Mä yritän saada ton mun toipuvan ihmisen ottamaan enemmän taas kuvia, meillä ei ole vähään aikaan ollut kameraa ulkona mukana.
t. Roti
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Tässä mun lemppariasento nukkumiseen!
Ja mitään alustojahan mä en suvaitse. Tykkään nukkua kovalla alustalla ja tuulettaa mahapuolta.
Mulla on ollut tylsä viikko, ihmiset on flunssassa ja kuumeessa ja mä oon saanut pärjätä yksikseni eikä kukaan leiki mun kanssa. Ulkona mä sitten kyllä leikinkin, keppileikkejä. Mun lempparia sekin!
Lauantaina mä lähden erkkariin Orimattilaan. Päivittelen sitten kuulumisia sieltä!
lauantai 26. toukokuuta 2012
Mätsäreissä ja leikkitreffeillä
Mulla on tänään ollut toiminnantäyteinen päivä.
Ensin me käytiin mätsäreissä Juvanmalmilla, ja niinhän siinä kävi, että mä olin varsinainen voittaja! Olin isojen pentujen 2. paras, sain hienon ruusukkeen, mitä mä heti riepottelin, ja lisäksi puruluun ja herkkunameja. Olin tosi reipas, haukuin ja hypin ja pesin kaikkien naamat. Mitähän mun vielä pitäisi tehdä, että pääsisin 1. sijalle? No, mulla on puruluu! Välikö muulla.
Mätsäreiden jälkeen me tultiin kotiin, ja mun olis kuulema pitänyt nukkua. Mutta mä halusin huomiota! Vinguin ja vinguin, mutta ei ihminen leikkiny mun kanssa. Leikin sitten itsekseni sillä aikaa, kun ihminen haki kaupasta lisää herkkunameja meidän ulkoiluhetkiä varten.
Sitten lähdettiinkin taas! Autossa oli tosi kuuma, mä läähätin ja katselin maisemia. Me nähtiin kaksi hirveäkin! Niillä ei ollut sarvia ja ne juoksi pellolla Vihdintien vieressä. Luukissa siis käytiin, Sulo tuli sinne myös. Me painittiin ja vähän kinasteltiin, ja sitten painittiin lisää. Tunti me jaksettiin siellä telmiä, mutta sitten ihmiset sanoi että nyt riittää ja lähdetään. Siellä oli kuulema liikaa hyttysiä varjossa, ja liian kuuma auringossa.
No kuuma siellä oli, se myönnettäköön.
Oli meillä pojilla hauskaa! Viikon päästä sunnuntaina nähdään taas, samassa paikkaa. Vesipullot mukaan, ja ihmisille aurinkovoiteet! Kyllä mua janottikin, sain autolla sitten vettä. Mulla on sellanen hieno sininen matkavesipullo, mistä mä saan aina juoda.
Eipä tässä muuta! Nyt päiväunille. Jaksaa sitten illalla taas ulkona vipeltää.

/Roti
perjantai 18. toukokuuta 2012
Tuomarinkartanon näyttely 17.5.
Moi kaikki, tässä vähän lisää kuvia musta ja mun hienoista sisaruksista!
Mä ilveilin, kun piti juosta
Ja mä komensin, kun piti seisoa paikallaan
Sitten me taas juostiin lisää
Sulokin ilmeili vähän
Ja sitten oli Sulon vuoro juosta
Sitten pääsi siskoista Lotta esiintymään
laittoivat Lotankin juoksemaan
Viimeisenä Heta, Heta haaveilee
Sitten piti vähän juosta haaveilun jälkeen
Mä rohkaisin Suloa
Ja Heta halasi mua
Ja sitten mä taas pelleilin lisää.
/Roti
torstai 17. toukokuuta 2012
Pentunäyttelyssä 17.5.
Onnea Roti, Lotta, Sulo ja Heta, 5kk tänään 17.5.2012!
Sopivasti koko pentue edusti näyttelyssä Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla.
Sopivasti koko pentue edusti näyttelyssä Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla.
Heta
Lotta
(Valitettavasti en saanut Lotasta parempaa seisomakuvaa mikä kovin harmittaa kun tämä ei ole terävä!)
Roti
Sulo
t. ihminen
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Punkkivaara
Mulla oli kuulkaas punkki. Siitä ei otettu kuvia. Toi ihminen löysi sen tänään aamulla pentutarhan lattialta pulleana ja tyytyväisenä itseensä. Kyllä toi ihminen manaili, että miten se ei sitä huomannut. Se ei tiedä vieläkään missä se on ollut kiinni, ja minäpä en kerro, hähähää. Salaisuuksia pitää joskus olla pienelläkin koiralla!
Mutta nyt mulla on punkkipanta kaulassa, ihminen uskoo, että se vähän auttaa. Ja kuulema alan saada valkosipulikapseleita. Maistuukohan ne hyvältä? Sitten se nähdään. Mulla on muuten nyt ruokana chiken & rice ja lamb & rice nappuloita 50/50 sekoituksena. Toiset on Nutroa ja toiset Hill'siä. Musta ne on kivoja! Paljon isompia kun ne pentunappulat. Nää on semmosia isoja ja pyöreitä, niitä on kiva pyöritellä lattialla... Mä saa siis jo aikuisten ruokaa! Olen iso poika, mulle sanotaan. 5 kk tulee muutaman päivän päästä täyteen! Sitten otetaan näyttelyssä viralliset kuvatkin kuulema.
Näyttelystä tulikin mieleen, mä muuten maltan seisoa aina välillä paikallani muutaman sekunnin! Mitäpä sitä ei herkkupala eteen tekisi, nam nam. Ihmiset tykkää. Lisäksi mä olen opetellut pyynnöstä nousemaan eri paikoihin, niinkun kannoille ja penkeille ja kiville. Sen mä osaan hienosti. Ihminen sanoo, että pitäisi opetella menemään maahan käskystä. En mä malta! Mulla on niin paljon kaikkea puuhaa etten mä ehdi makailla. Hassuja noi ihmiset! Kyllä välillä ihmetyttää...
/Roti
tiistai 8. toukokuuta 2012
Hau hau!
Löysin tällaisen hienon lelun.
Mä pääsin tänään aamulla metsälenkille, mutta tällä kertaa olin kokoajan hihnassa. Sen pienen metsän vieressä menee moottoritie, joten en päässyt vapaaksi etten vahingossa eksy siihen tielle.
Toi ihminen odottaa kovasti, että mun hampaat vaihtuis, mutta ainuttakaan ei ole vielä lähtenyt. Mun ikenet on kyllä arat, sais jo vaihtua, että pääsisin sitten kokeilemaan niitä uusia hampaita! Ja puremaan kaikkea, nyt mä en kauheasti viitti purra. Ihmiset sanoo, että kyllä ne vaihtuu vielä, mutta mä en malttaisi odottaa.
Mutta sitten kivoihin juttuihin!
Mulle on tilattu kuulema uusia leluja ja ruokaa, mutta paketti ei ole vielä tullut. odotan sitä kovasti, varsinkin niitä leluja. Mun lelut käy aika vähiin, kun oon teurastanut ne kaikki, paitsi narulelut, ja yhden vinkun. Mä en oikein välitä niistä naruleluista.. Tulispa se paketti pian!
/Roti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)