torstai 26. heinäkuuta 2012

Hetken maltoin poseerata, sitten en enää jaksanut!


Karjiskinkeripäivitys tulossa myöhemmin! 

t. Roti

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Päivähoidossa

Nyt mulla onkin jänniä juttuja! Olen kuulkaas nyt kahdesti käynyt koirien päivähoidossa Oivokoirassa Espoossa. Siellä on tosi kivaa! Sain leikkiä muiden kanssa, ja pääsin kävelemään. Mulla oli siellä hemaisevaa naisseuraa, joka oli vähintään yhtä vaihdikasta kuin itse olen. Ja ihmiset siellä, nekin on tosi kivoja! Mutta oli se väsyttävää, ihan mukavaa on päästä omaan kotiin vähän lepäämään. Kohta taas valmiina uusiin kujeisiin.
Järjestäkää nyt joku parin viikon päästä jotkut juhlat, niin mä taas pääsen sinne hoitoon!

Tässä vielä bonuksena uintikuvia kuluneelta viikolta.


/R






torstai 5. heinäkuuta 2012

Uimakoulua ja treenipaikka

Heipä hei ystävät, onkin vierähtänyt tovi siitä kun viimeksi raportoin kuulumisia.
Mä olen oppinut uimaan ja saanut treenipaikan peko-ryhmässä Vantaalla. Lisäksi mulla on alkanut uhmaikä tuon ihmisen mukaan. Kuulema nyt odotellaa, milloin alan nostaa jalkaa...

Mutta jos mä kerron siitä uimisesta ensin!
Me mentiin Porkkalanniemeen sellaiselle ulkoilualueella käymään, siellä oli paljon vettä. Ensin mä vähän maistoin sitä, mutta se olikin pahanmakuista, hyh. Kuulema merivettä.
Maistelusta selvittyäni mä menin vähän kivikkoon kahlailemaan, se ei mennyt kovin hyvin, mä kaatuilin kokoajan. Mokomatkin kivet, eivät käyttäytyneet yhtään! Lopulta mä kyllästyin siihen ja menin sitten kalliolta suoraa mereen. Ja arvatkaa mitä! Sit kävikin niin, ettei mun tassut äkkiä enää ylttäneetkään pohjaan. Mä käännyin heti rantaa kohti, pelästyin kauheasti. Mutta sitten tassut otti taas pohjaan, ja mä menin metkeksi kuivattelemaan kalliolle. Aallot näytti kuitenkin niin kivoilta, että mä menin uudestaan vetiin roiskimaan! Mun ihmisellä oli valtavan hauskaa kun mä loiskin ja molsinkin eestaas. Välillä se komensi mut pois, kun aloin väsymään. Olis meillä ollut Nappi-mummelin pelastusliivitkin täällä kotona, mutta ne tosiaan jäi matkasta. Mulla oli kuitenkin 10m jälkilieka pannassa kiinni niin että ihminen olis voinut vetää mut rantaan jos voimat olisi loppuneet.
Kyllä se muliminen aika paljon väsytti, illalla olin ihan naatti ja iltalenkkikin jäi lyhyeksi. Nukuin tosi hyvin sen yön!
En malta odottaa että pääsen toisenkin kerran pärskimään. Seuraavalla kerralla pääsen kuulema Bodom-järveen, Espoon Oittaalle, ehkä jo viikonloppuna jos sää on hyvä!

Ihmiset sanoo, että mulla on uhmaikä, mutta mun mielestä ne on väärässä. Onhan se nyt ihan tyhmää että ihminen vaan saa päättää, mihin me mennään ja mitä mä saan tienposkesta syödä! Aina se on tutkimassa mun löytyjä ja komentelemassa.
Mä luulen että sen elämä olis paljon helpompaa, jos mä saisin vaan päätätä, ja se vois tehdä niinkun mä haluan. Mutta aika kovapäisesti se pitää päänsä, vaatii selkeesti lisää pehmittelyä!
Muistatteko kun niitä mun pallukoita odoteltiin? No, nyt odotetaan kuulema milloin jalka alkaa nousta. En oikeen ymmärtänyt sitäkään, ainahan mun jalat nousee, kävellessä ja juostessa ja hyppiessä.. Mun täytyy tutkia tätä asiaa lisää.

Meidän taloon on muuten muuttanut uusi koranpentu, se on kai collie. Mä haluaisin kovasti leikkiä sen kanssa, mutta mun leikit on pienille kuulema liian rajuja. En ymmärrä sitäkään ollenkaan, mähän olen niin ihana rakkauspakkaus ja ystävällinen kaikille. No, kun se penska vähän kasvaa, me ehkä päästään leikkimään!
Paitsi maanantaisin mä en voi enää leikkiä, tai siis kuukauden päästä maanantaisin, meillä alkaa rauniotreenaus Vantaalla. Siellä missä mä jo kerran kävin!
Odotan sitä innolla, viimeksikin oli niin hauskaa.

Sanon tolle ihmiselle, että ottaa musta uimakuvia, kun pääsen sinne järveen. Niin laitetaan sitten näytille!

/Roti

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Vauhdikas juhannusaatto

Heipä hei kaikki ystävät, mulla oli juhannusaattona menoa ja meininkiä!












Nyt alkoikin sadekelit, eli Luukkiin me ei varmaan mennä. Mutta huomenna saattaa olla, että pääsen autoajelulle! Maisemien katsominen multa autoillessa yleensä jää väliin, otan yleensä kauneusunet jotta jaksan sitten perillä riehua. Tai siis koirailla! 
Sessaniakin nähtiin alkuviikosta, siitä on tullut iso tyttö, juoksut ja kaikki jo. Se on varmaan kauhean uuvuttavaa, kun joutuu juoksemaan joka paikkaan. 
Ihmiset sanoo, että mulle ei tule juoksuja! Ja se on kyllä ihan hyvä, mä kyllä juoksen muutenkin tarpeeksi.
Oon taas useana iltana sisustanut täällä ja heitellyt ruokakippoa. Ja opin kääntämään mun keraamisen vesikiponkin ympäri ja nostamaan sen pois häkistä. Aika metka olen siis. Kaikenlaisia koruuksia. 
Niin ja arvatkaas mitä mä teen ulkona! Mä imeskelen etanoita. Niitä on täällä ihan hirveesti. Yhen mä söin kokonaan, piti maistaa, että mistä se on kotoisin. Kuulema jotkut ihmisetkin syö niitä, tosin voissa paistettuna ja valkosipulilla maustettuna. Mä vedin omani ihan suoraa tuolta hiekkatieltä kun oltiin kävelemässä. Tähän taas ihminen sanoi, että ei saa kiusata niitä imeskelemällä, ne ei tykkää... No mä olenkin viimeaikoina kohdistanut sitten energiani jäniksenpapanajahtiin. ne ruoskuu kivasti suussa! Mun ihminen ei ole vielä keskinyt, miten se sen estäisi. haha, olen ovelmapi kuin ihmiset! 
 
Täytyy mennä kehittelemään uusia jekkuja...

/Roti

torstai 14. kesäkuuta 2012

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Erkkari 9.6.2012

Olin eilen erkkarissa Orimattilassa. Oon jo iso poika, ja lähdin reissuun ilman mun omaa ihmistä! Se jäi kotiin sen räkätaudin takia. Mutta mä pääsin veljeni Sulon ihmisten kyydillä.
Mä annoin tuomarille taas naamapesun! Ja sen vastineeksi sinisen ruusukkeen ja 2. sijan. Oon mä hieno! Sulo pääsi 1. sijalle, onnea Sulolle!
Jotain keksejäkin mä sain pussillisen palkinnoksi, ja karjiskortteja. Täytyy varmaan maistaa niitä keksejä kohta! Vielä en ole ehtinyt, oon nakerrellut puruluita. Ensimmäinen kortti kirjoitettiin jo.

Kuvia näyttelystä ei tullut, mutta niitä kai tulee karjisyhdistyksen sivuille katsottavaksi jossain vaiheessa jonkun ottamana.

Mä yritän saada ton mun toipuvan ihmisen ottamaan enemmän taas kuvia, meillä ei ole vähään aikaan ollut kameraa ulkona mukana.

t. Roti

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Tässä mun lemppariasento nukkumiseen!
Ja mitään alustojahan mä en suvaitse. Tykkään nukkua kovalla alustalla ja tuulettaa mahapuolta. 
Mulla on ollut  tylsä viikko, ihmiset on flunssassa ja kuumeessa ja mä oon saanut pärjätä yksikseni eikä kukaan leiki mun kanssa. Ulkona mä sitten kyllä leikinkin, keppileikkejä. Mun lempparia sekin! 

Lauantaina mä lähden erkkariin Orimattilaan. Päivittelen sitten kuulumisia sieltä!